Nämä taivaita hipovat petäjät päätyivät kameran etsimelle reilut pari vuotta sitten puolukan poimintareissulla ja siellä ne hiljaa tuulessa huojuen odottivat tämän päiväistä juhlahetkeä päästäkseen kunniapaikalle ja julkisuuteen Kuuselan sivujen kautta.

 Vapautta edustaa myös tämä mahdollisuus sanoin ja kuvin tuoda omia näkemyksiään esille sähköisessä muodossa blogia pitäen. Vajaat pari vuotta olen itse tätä harrastanut, etupäässä kuvia julkaisten ja joskus vähän omiani höpisten, ensin PuuPekkana ja nykyään Kuuselan isäntänä.

 Aika vähän on tullut vierailtua omien tilusten ulkopuolella, mutta tänään olen tehnyt ja tulen tekemään poikkeuksen joten älä ihmettele jos sivuillesi on jäänyt pieni merkki ja tuulahdus suomalaismetsästä.

  1111061.jpg