Pekka pyysi minua hoitamaan tämän illan postauksen ja valitsemaan myös huomiselle jonkun kukan tunnistettavaksi, kun Kuuselan Isäntä itse ei pääse koneelleen ainaskaan kahteen tai kolmeen päivään kun siellä on kuulemma lattiat ihan lakan peitossa tai jotain. Sitä en vain pienenä lintuna ymmärrä miksi ne marjat on sinne pirtin lattialle kylvetty sillä tavoin ettei talossa pääse edes liikkumaan.

 Silloin kun muutama ilta sitten Pekan Pirttijärvellä tapasin minulle meinasi tulla erehdys ja ihan vähän tulikin kun luulin sitä hetken aikaa omaksi isäkseni. Ei kai se mikään ihme ole vaikka niin kävikin, kun jälkeenpäin asiaa ajattelee. On sillä äijällä nimittäin nokka ainaski yhtä pitkä kuin isä-kurjella ja kova se sillä onkin nuuskimaan meidän lintusten asioita.

 Lähden tästä kohta harjoittelemaan sammakoiden keihästystä tuohon lammen rannalle, mutta sitä ennen päivitän keskiviikolle pienen suokasvin tunnistustehtävän. Oikeat vastaukset voi lähettää tai tuoda Meijerin metsässä olevaan ämpäriin joka on siinä lähellä sitä rauansulattoa. Hei, hei ja hyvää alkavaa kesää kaikille toivottaa:

 Klaus 

1610795.jpg